Roche kolmattatoista kertaa kestävimpien terveydenhuoltoalan yritysten kärjessä

Roche on jälleen valittu yhdeksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksin (DJSI) kestävimmistä terveydenhuoltoalan yrityksistä. Sijoitus perustuu analyysiin yhtiön taloudellisista, yhteiskunnallisista ja ympäristötehokuuteen liittyvistä vaikutuksista.

Roche on säilyttänyt johtavan asemansa vertailussa jo yli vuosikymmenen. ”Olemme ylpeitä, että saimme jälleen tunnustusta kestävän kehityksen eteen tekemästämme johdonmukaisesta ja pitkäkestoisesta työstä”, Rochen pääjohtaja Severin Schwan toteaa. ”Tämä saavutus tuntuu erityisen hyvältä yhtiön 125. juhlavuotena, sillä se korostaa yhtiömme perintöä ja jatkuvaa sitoutumista yhteiskuntaan.”

Kestävä kehitys on ollut tärkeä osa Rochen liiketoimintaa 125 vuoden ajan. Roche soveltaa kestävään kehitykseen kokonaisvaltaista lähestymistapaa: Keskitymme yrityksen strategiassa tuotteiden saatavuuden parantamisen lisäksi myös jatkuvaan kehitykseen muuan muassa yhteiskuntavastuun, ympäristönsuojelun, toimitusketjun kestävyyden sekä työntekijöiden viihtyvyyden osa-alueilla.

Roche haluaa olla vastuullinen yhteiskunnallinen toimija. Edistämme kestävää terveydenhuoltoa kehittämällä innovatiivisia diagnostiikan ratkaisuja sekä lääkkeitä, jotka vastaavat terveydenhuollon tarpeita. Teemme laaja-alaista yhteistyötä kumppaneidemme kanssa tämän tavoitteen eteen sekä haluamme edistää avointa ja rakentavaa keskustelua.

Esimerkkejä kestävän kehityksen toiminnastamme voi lukea 

Roche on globaali lääkealan ja diagnostiikan edelläkävijä. Pyrimme tieteen avulla parantamaan sairauksia ja ihmisten elämänlaatua. Lääkealan ja diagnostiikan vahvuudet sekä kasvava osaamisemme terveysdatan hyödyntämisessä auttavat meitä yksilöllisen terveydenhuollon toteuttamisessa. Teemme työtä terveydenhuoltoalan kumppaneidemme kanssa, jotta jokainen saa parasta mahdollista hoitoa.

Roche on maailman suurin bioteknologiayritys, joka tarjoaa lääkkeitä syöpätautien, immunologisten sairauksien, infektiosairauksien, silmäsairauksien ja neurologisten sairauksien hoitoon. Roche on myös maailman johtava yritys in vitro -diagnostiikassa ja syövän kudosdiagnostiikassa sekä yksi edelläkävijöistä diabeteksen hoidossa. Viime vuosina olemme lisäksi panostaneet genomiprofilointiin ja tosielämän tiedon kumppanuuksiin, minkä johdosta olemme yksi johtavista lääketieteellisen tiedon hyödyntäjistä.

 

Sofia Suvila
Communications and Public Policy Manager
Roche Oy
Puhelin:
Sähköposti:

M-FI-00002298

© 2024 Roche Diagnostics Oy ja Roche Oy, Revontulenpuisto 2 C, 02100 Espoo Tällä sivustolla on tietoa Roche Oy:n ja Roche Diagnostics Oy:n tuotteista ja palveluista Suomessa. Lääkkeitä koskeva tieto on tarkoitettu vain terveydenhuollon ammattilaisille. Roche Oy ja Roche Diagnostics Oy eivät miltään osin vastaa kolmansien osapuolten sivustojen sisällöstä tai toimivuudesta.

YhteystiedotRoche maailmanlaajuisestilinkedinfacebooktwitterinstagramyoutubeLääkehoitoDiagnostiikkaTyöpaikatMediaTarinoitaTietosuojaKäyttöehdotSosiaalisen median käyttöehdot