Rintasyöpää sairastaneiden naisten Monokini 2.0 -näytös nähdään heinäkuussa SuomiAreenalla

Monokini 2.0 -näytöksessä rintasyöpää sairastaneet naiset esittelevät heille suunnitellut uima-asut. Monokini 2.0 on taiteilijaduon Tärähtäneet ämmät (Katriina Haikala ja Vilma Metteri) monitaideprojekti. 

Ensimmäistä kertaa Monokini 2.0 -näytös nähtiin elokuussa 2015 Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa. Näytös saavutti jättisuosion ja se sai myös mittavaa kansainvälistä näkyvyyttä. Nyt lääkeyritys Roche mahdollistaa näytöksen järjestämisen osana SuomiAreenan virallista ohjelmaa kauppakeskus Puuvillassa Porissa tiistaina 12.7. klo 17.

”Taideprojektimme juhlistaa suomalaisen naisen rohkeutta, kyseenalaistaa kauneusihanteita ja lisää tietoisuutta rintasyövästä. Olemme iloisia, että saamme toteuttaa Monokini 2.0 -näytöksen yhdessä Rochen kanssa Suomi Areenalla.” kertoo taiteilija Katriina Haikala.

Monokini 2.0. – näytöstä edeltää keskustelu suomalaisesta syövästä ja sen voittamisesta. Lavalle nousevat keskustelemaan kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta, AmChamin toimitusjohtaja Kristiina Helenius, syöpälääkäri Maarit Bärlund ja Roche Oy:n lääketieteellinen johtaja Anssi Linnankivi.

Tilaisuus on avoin yleisölle ilman ennakkoilmoittautumista.


Roche Oy
Public Policy Manager
Andrei Nahkala
Puhelin:
Sähköposti:

Monokini 2.0.
Katriina Haikala
Puhelin:
Sähköposti: katriina.haikala

FI/ROCH/1606/0066