Uutiset
Espoo, 11.05.2020
Roche mukana uudessa syövän immunoterapian huippuhankkeessa
Lääkeyhtiö Roche on mukana merkittävässä uudessa Cancer IO –hankkeessa, joka keskittyy syövän immunoterapian tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen Suomessa. Syövän immuno-onkologinen (IO) hoito eli immunoterapia valjastaa elimistön oman immuunipuolustuksen taistelemaan syöpää vastaan. Ala on nopeasti muodostumassa syövänhoidon uudeksi kivijalaksi. Cancer IO -hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja syövän immunoterapiahoitojen tehostamiseksi ja tuetaan uusien hoitojen käyttöönottoa.
Hankkeen taustalla laaja yhteistyöverkosto
Cancer IO –hankkeen koordinaattorina toimii Helsingin yliopisto. Hankkeen tavoitteena on koota yhteen suomalaista syövän immunoterapiaan keskittyvää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Alahankkeet toteutetaan Helsingin ja Turun yliopistoissa, kolmessa yliopistosairaalassa, yhdessä keskussairaalassa ja kahdeksassa suomalaisessa yrityksessä. Verkostossa ovat mukana myös potilasjärjestö ja yhdeksän suurta immunoterapiaan investoivaa lääkeyritystä.
Huippututkimuksesta syövän hoitokäytäntöjen kehittämiseen
Cancer IO –hankkeen tavoitteena on tukea kotimaista huippututkimusta ja innovaatiotoimintaa. Lisäksi halutaan edistää yksilöllisten syöpähoitojen käyttöönottoa sairaaloissa sekä IO-lääkkeiden vaikuttavuuden selvittämistä arkikäytössä. Laajemmassa mittakaavassa Cancer IO –hanke mahdollistaa yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja sairaaloiden yhteistyötä ja lisää kotimaisten innovaatioiden kansainvälistä näkyvyyttä. Tavoitteena on myös edistää alan kasvustrategian ja kotimaisen ekosysteemin syntymistä.
Hanke toteutetaan osana Business Finlandin Yksilöllistetty Terveys -ohjelmaa. Hankkeen kokonaisrahoitus on 10 miljoonaa euroa. Cancer IO on yksi Euroopan suurimmista syövän immunoterapiaan keskittyvistä hankekokonaisuuksista.
Lisätietoa:
Rochen lääketieteellinen johtaja Anssi Linnankivi ([email protected])
Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Juha Klefström ([email protected]ki.fi)
M-FI-00000299