Media

Syöpätutkimuksen merkitys esille maailman syöpäpäivänä


 

Sunnuntaina 4. helmikuuta vietetään maailman syöpäpäivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin syöpätietoutta ja kannustaa monipuoliseen keskusteluun syövästä. Teemapäivää on vietetty Kansainvälisen syöpäunioni UICC:n aloitteesta vuodesta 2005 alkaen.

Maailman johtavana syöpähoitojen kehittäjänä Rochelle on tärkeää herättää keskustelua vakavien sairauksien inhimillisestä puolesta. Maailman syöpäpäivä onkin hyvä tilaisuus kiinnittää huomiota sekä syöpäpotilaiden että heidän läheistensä jaksamiseen. Syövän mukanaan tuoma elämänmuutos vaikuttaa merkittävästi potilaiden lisäksi myös lähipiirin arkeen, terveyteen ja työssäkäyntiin. Kannustimme keskusteluun näistä aiheista Rochen Läheis-ilta -yleisötapahtumassa tammikuussa ja olemme sitoutuneita jatkamaan vuoropuhelua.

”Roche tutkii ja kehittää uusia lääkehoitoja vaikeiden sairauksien hoitoon. Haluamme antaa potilaille ja heidän läheisilleen lisää aikaa yhdessä.”, kertoo Roche Oy:n lääketieteellinen johtaja Anssi Linnankivi. ”Maailman syöpäpäivä on muistutus siitä, miten monet potilaat ja heidän lähipiirinsä voivat saada toivoa innovatiivisesta syöpätutkimuksesta. Roche käyttää vuosittain yli 9 miljardia euroa lääketutkimukseen ja tuotekehitykseen ja on uusien syöpähoitojen edelläkävijä. Tavoitteenamme on, että yhä useammat syöpäpotilaat voivat viettää tavallista elämää vakavasta sairaudesta huolimatta.”

Maailman syöpäpäivän kunniaksi Roche Oy tekee lahjoituksen Syöpäsäätiölle, joka tukee kotimaista syöpätutkimusta. Osa lahjoitusvaroista koostuu Rochen Läheis-illan puhujapalkkioista, jotka puhujat halusivat lahjoittaa syöpätutkimuksen edistämiseen.

 

Lehdistötiedustelut

Roche Oy
Public Policy Manager
Sofia Suvila
Puhelin: +358 44 3071216
sähköposti: sofia.suvila@roche.com

 

FI/ROCH/1802/0014