Media

Roche ostaa syövän terveysdatan hyödyntämiseen erikoistuneen Flatiron Healthin

 

 

Roche ostaa yhdysvaltalaisen Flatiron Health yhtiön. Roche ja Flatiron Health ovat sopineet, että Roche kasvattaa omistustaan yhtiöstään nykyisestä 12,6 prosentista ja hankkii loput yhtiön osakkeista. Roche maksaa yrityskaupasta 1,9 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2018 alkupuoliskolla.

Flatiron Health on terveydenhuoltoteknologiaan ja -palveluihin erikoistunut yritys, jonka pääkonttori sijaitsee New Yorkissa Yhdysvalloissa. Yhtiö on markkinajohtaja syövän sähköisissä potilastietojärjestelmissä sekä potilastyöstä kerätyn tutkimustiedon (real-world evidence, RWE) kehittämisessä syöpätutkimusta varten. Flatiron Health tekee yhteistyötä laajan verkoston kanssa, johon kuuluu syöpäklinikoita ja lääketieteellisiä tutkimuskeskuksia ympäri Yhdysvaltoja. Yhteistyössä näiden kumppanien kanssa Flatiron Health on kehittänyt potilaskokemuksia hyödyntävän teknologia-alustan.

Roche Oy:n lääketieteellinen johtaja Anssi Linnankivi: ”Flatiron Healthin osto on tärkeä osa Rochen yksilöllisen terveydenhuollon strategiaa. Uskomme, että todellisiin potilastapauksiin pohjautuva näyttö on tärkeässä roolissa uusien syöpähoitojen kehittämisessä ja näiden saatavuuden vauhdittamisessa. Johtavana syöpätutkimukseen erikoistuneena teknologiayrityksenä Flatiron Healthilla on hyvät edellytykset tarjota teknologiaa ja data-analytiikan infrastruktuuria, joita tarvitaan syöpätutkimuksen kehittämiseen.”

Flatiron Health on tehnyt yhteistyötä alan johtavien toimijoiden ja viranomaisten kanssa kehittääkseen potilasdatan hyödyntämistä päätöksenteossa, kuten uusien päätetapahtumien suunnittelussa. Tekemällä läheistä yhteistyötä kumppaniverkostonsa toimijoiden kanssa yhtiö on luonut valikoiman ohjelmistotuotteita, joiden avulla potilastyöstä saatua tietoa voidaan hyödyntää jo hoitopaikassa.

Flatiron Healthin perustajiin kuuluvan toimitusjohtaja Nat Turnerin mukaan ”meillä on yhteinen visio Rochen kanssa luoda syövänhoitoon oppimisalusta, joka parantaa syöpäpotilaiden elämää. Seuraavaksi panostamme palveluntarjoajien käyttöön tarkoitettuun teknologia- ja palvelualustaan sekä potilastyön tulosten keräämiseen tarkoitettuun alustaan, joka hyödyttää koko terveydenhuoltosektoria.”
 

Tietoa Flatiron Healthista

Flatiron Health on terveydenhuoltoteknologia- ja -palveluyritys, joka keskittyy syöpätutkimukseen ja potilaiden hoidon kehittämiseen. Flatiron Healthin alustan avulla syöpätutkijat ja hoidon tarjoajat voivat oppia jokaisen potilaan kokemuksista. Tällä hetkellä yhtiö tekee yhteistyötä yli 265 syöpäklinikan, kuuden merkittävän akateemisen tutkimuskeskuksen sekä neljäntoista johtavan syöpähoitoihin keskittyneen yrityksen kanssa. Lisätietoa osoitteesta www.flatiron.com tai @FlatironHealth.

 

Roche

Roche on maailman suurin bioteknologiayritys, joka valmistaa lääkkeitä syöpätautien, immunologisten sairauksien, tulehdussairauksien ja keskushermostosairauksien hoitoon. Roche on maailman johtava yritys in vitro -diagnostiikassa sekä edelläkävijä syövän kudosdiagnostiikassa ja diabeteksen hoidossa. Rochen yhdistetty vahva osaaminen sekä lääkealalla että diagnostiikassa on tehnyt Rochesta yksilöidyn terveydenhoidon johtavan yrityksen. Rochen yksilöidyn terveydenhoidon strategian tavoitteena on tarjota jokaiselle potilaalle juuri hänelle sopiva hoito.

 

Lehdistötiedustelut

Roche Oy
Public Policy Manager
Sofia Suvila
Puhelin: +358 44 3071216
sähköposti: sofia.suvila@roche.com

 

FI/ROCH/1802/0032