Uutiset

Espoo, 14.12.2016

Lääkeyritys Roche kartoittaa mahdollisuuksia yhteistyöhön Turussa

Lääkeyritys Rochen Suomen yksikön johto tutustuu Terveyskampus Turun toimintaan ja kartoittaa mahdollisuuksia yhteistyölle 16.12. järjestettävällä vierailulla.

Perjantaina 16.12. aamupäivällä järjestettävässä tapaamisessa Rochen, Turun yliopiston, Åbo Akademin ja TYKS:n johto keskustelevat mahdollisista uusista yhteistyön alueista. Iltapäivällä Rochen johto tutustuu Turun PET-keskukseen. Roche aloitti jo aiemmin vuonna 2016 yhteistyön varhaisen vaiheen lääkekehityksessä turkulaisen Auria Biopankin kanssa.

Turun terveyskampus on Turun yliopistollisen keskussairaalan ympärille keskittyvä Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun sekä Yrkeshögskolan Novian yhteistyöryhmittymä. Sen yhtenä tarkoituksena on tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistaminen alueella.

– Yhteistyö kansainvälisten lääkealan toimijoiden kanssa tarjoaa meille mahdollisuuden vahvuusalueidemme, lääkekehityksen, diagnostiikan ja kuvantamisen esittelemiseen. Monilla kampuksen toimijoilla on jo aikaisemmin ollut hyvää yhteistyötä Rochen kanssa, toteaa Turun terveyskampuksen johtoryhmän puheenjohtaja, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pentti Huovinen.

– Molempia osapuolia kiinnostaa myös lääkealan ammattilaisten kouluttaminen ja koulutuksen suuntaaminen vastaamaan alan toimijoiden vaatimuksia Huovinen jatkaa.

– On selvää, että monella tutkimuksen alalla Turussa tehdään kansainvälisesti huippuluokan tutkimusta. Poikkeuksellisen Turusta terveysalan keskittymänä tekee vireä tutkimuksen ympärille syntynyt yritystoiminta. Olemme todella vaikuttuneita siitä, miten Turussa on tunnistettu yritysyhteistyön mahdollisuudet ja siitä tarmosta, jolla yhteistyötä viedään eteenpäin, sanoo Roche Oy:n toimitusjohtaja Titus Gylvin.

Roche on yksi maailman suurimmista terveysalan yrityksistä ja sen vuosittaiset investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat noin yhdeksän miljardia euroa.  Yritys on maailman johtava syöpälääkkeiden kehittäjä ja sen muita fokusalueita ovat neurosairaudet, immunologiset sairaudet, silmäsairaudet ja hengityssairaudet. Rochella on  on yli 190 kansainvälistä yhteistyökumppania tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa, ja se kartoittaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön.

Tapaaminen järjestetään ICT-talossa perjantaina 16.12. klo 9.00–11.30. Tilaisuudessa kerrotaan ajankohtaisista tutkimuksista sekä yliopistojen, sairaanhoitopiirin ja Rochen toiminnasta.

Lisätietoja:
Public Policy Manager Andrei Nahkala
Roche Oy
p. 040 5932127
andrei.nahkala@roche.com

Dekaani Pentti Huovinen
Terveyskampus Turun kampusjohtoryhmän puheenjohtaja
p. 040 5052284
pentti.huovinen@utu.fi