Syöpä on sairaus, jossa solut lisääntyvät hallitsemattomasti. Joka vuosi maailmassa todetaan noin seitsemän miljoonaa uutta syöpätapausta. Suomessa syöpään sairastuu vuosittain noin 24 000 ihmistä, joista puolet paranee.
Syövän hoito kehittyy jatkuvasti. Viime vuosina on löydetty täysin uudenlaisia tapoja hoitaa syöpää. Täsmälääkkeiden vaikutus kohdentuu aiempaa tarkemmin syöpäkasvaimeen. Tulevaisuudessa syövän hoito painottuu erilaisiin yhdistelmä- ja täsmähoitoihin.
Syövän hoidon tavoitteena on potilaan parantuminen, syövän leviämisen estäminen tai hidastaminen sekä potilaan elinajan pidentäminen. Potilaan elämänlaadun parantaminen ja syöpään liittyvien oireiden kuten uupumuksen, luustokipujen ja pahoinvoinnin hoitaminen on tärkeä osa syövän hoitoa.
Roche on maailman johtavana syövänhoidon tutkijana sitoutunut uusien, tehokkaiden hoitomuotojen kehittämiseen useisiin eri syöpiin. Syöpätautien, kuten rinta-, keuhko-, suolisto- ja munuais- sekä imusolmukesyöväsyövän lisäksi Roche tuottaa lääkkeitä myös syövän tukihoitoihin kuten syövän aiheuttaman anemian, luustokipujen ja pahoinvoinnin hoitoon. Suuri osa syöpälääkkeistämme on bioteknologisesti tuotettuja täsmälääkkeitä.
Hyvä hoito syntyy hoitoketjun osapuolten saumattomasta yhteistyöstä. Tuemme potilasta tuottamalla tietoa, tukimateriaalia ja ja palveluita, joita terveydenhuollon henkilökunta voi hyödyntää hoitotyössään.
Tarkempaa tietoa syöpätaudeista löydät sivuilta:
www.rintasyopa.fi
www.suolistosyopa.fi
www.keuhkosyopa.fi
www.lymfooma.fi
